Ruokaa, Rauhaa
ja
Rakkautta

Lemmikkien
Lomakoti

Kodinomaista ja yksilöllistä hoitoa kaikille lemmikeille Kauhajoella. Jokainen eläin osa perhettämme ja huolehdimme kaikista aina sillä samalla rakkaudella ja lämmöllä, kuten omistamme.

TutustuHinnastoLöytöeläinpalvelu

Lemmikkien
Putiikki

Putiikissa uskotaan ihmisläheiseen palveluasenteeseen, johon voi tulla omana itsenään. Ovet ovat aina auki myös kaikille karvakuonoille. Me autamme ja inspiroimme lemmikkisi huolehtimisessa koko elinkaaren.

Lemmikkien
Klinikka

Kun eläin voi hyvin, saa se myös omistajan suupielet nousemaan. Klinikalla hoidetaan ja hoivataan. Lähtörapsutusten aikaan turkit ja hampaat kiiltävät. Eläinklinikka palvelee kauhajoella joka arkipäivä.

EläinklinikkaHinnasto

Lemmikkien inspiraation lähde – jitecon

Hoivaa, niin kuin meidän
mummu on aina opettanut.

Vuonna 1986 meidän Haukkumummu päätti toteuttaa pitkäaikaisen unelman lemmikkeihin liittyvästä yrityksestä ja Lemmikkien lomakodin ovet aukenivat ensikerran. Sen hetken jälkeen on paljon koettu karvaisten parissa. Sama rakkaus tekemiseen on säilynyt ja osaaminen on siirtyneet sukupolvelta toiselle. Aito rakkaus lemmikkeistä huolehtimiseen pysyy. Se tulee olemaan aina meidän kivijalkamme.

Ota yhteyttä